sunnuntai 17. kesäkuuta 2012


Maailma muutoksessa

Pysähdytään hetkeksi tähän hetkeen. Toisille tämä on ollut vuosi toisten joukossa, mutta monille monella tapaa erityinen. Niin hyvässä kuin pahassa on tapahtunut paljon. Ikävät asiat ovat kulminoituneet huippuunsa, mutta positiiviset vastavoimat ovat nousseet kuin sienet sateella.
Eliitti on huimaavaa tahtia kiristänyt otettaan maailmasta, mutta tämä juontuu kontrollin menettämisen pelosta. Kun yhteiskunta on rauhallisesti järjestyksessä ja valta taattu, ei tarvitse kiristää niskalenkkiäkään. Aivan viime vuoden lopulla Obama allekirjoitti NDAA-lain  (sallii mm. Yhdysvaltain kansalaisten pidättämisen määräämättömän pitkäksi ajaksi terrorismi-epäilyjen perusteella ilman oikeudenkäyntimahdollisuutta) Internetin vapaus on pyritty viemään erinäisillä kirjainyhdistelmillä (SOPA, ACTA,PIPA, CISPA) ja nyt keinotekoinen talouskriisi on lähetetty kurjistamaan Euroopan maat ja saattamaan kansallisvaltiot liittovaltioksi. Sodanuhka hikoaa maailmalla ja pieni Suomikin on hyvin mukana 1% eliitin juonissa. Ei tarvita kuin oikeanlainen hallitus, joka myy ja kurjistaa maamme.
Muistetaan kuitenkin kaiken keskellä, että suurin osa maailman ihmisistä on hyvinkin inhimillistä porukkaa. Valtaväestöllä ei ole vielä ollut valtaa, kun olemme nukkuneet vanhassa paradigmassa, mutta riittävä epäoikeudenmukaisuus on meidät herättävä ja kehittävä. Kuin valtamerenä ympäri maailman on jalkautunut rauhan ja rakkauden ihmiskunta Occupy- nimekkeen alla. Mielenosoituksia järjestetään jatkuvasti oikeissa osoitteissa kuten hallintorakennusten, pankkien ja esimerkiksi Bildenberg- kokouksen nurkissa. Ikuisen talouskasvun vaade rajallisessa maailmassa on tullut vanhaksi käsitteeksi. On kestänyt kauan, että ihmiset ovat väsähtäneet vanhaan ja alkaneet vaatia parempaa maailmaa, mutta enää ihmisten mielissä ei takuulla ole paluuta jämähtäneisyyden ja tuhon maailmaan. Se miten asiat koemme luovat konkreettisesti maailmaa. Positiivinen energia tuo nyt valoa pimeyteen.
Kantapään kautta oppien tunnumme olevan viimein valmiita palaamaan takaisin luontoon - olemaan yhtä ja rakastamaan. Vanha maailma on enää hädin tuskin 1% käsissä ja onkin monia arveluita, miten asiat tulevat menemään lähiaikoina. Toiset uskovat, että pyörää ei voi enää pysäyttää ja joudumme fasistisen maailmanhallituksen alle, kenties kolmannen maailmansodan jälkeen. Toiset uskovat, että ihmiskunta on vuoden loppuun mennessä siirtynyt uuteen ulottuvuuteen. Joillekin on saapumassa raamatullinen Taivasten valtakunta. Yhtä kaikki, moni tuntee vähintäänkin sisimmissään, että jotain on tapahduttava. Elämme jännittäviä aikoja, maailma järisee liitoksissaan. Rohkeutta itse kullekin sen kohtaamiseen mitä ikinä tapahtuukaan! Itse en ole laittanut päätäni pantiksi, mitä se on, mutta muutoksesta olen varma.
Tämä aika herättää paljon tunteita ja ajatuksia. Luulen, että tärkeintä tässäkin asiassa ja tilanteessa on, että ihmiset ovat toistensa tukena. Olemme olleet niin kauan (muka) erillämme toisistamme, että voimme jo luopua epäterveestä yksilöllisyyden harhasta, alkaa nojata toisiimme ja nauttia siitä.