keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Valtamedian torvi raikaa ja vaaleanpunaiset lasinsa riisunut lukija suomentaa jutun (Iltalehti ke 2.1- CNN ennustaa: Näistä puhutaan vuonna 2013!) 

1. Tänä vuonna vaaditaan EU:lta toimia aiempaa vankemman rahaunionin luomiseksi
= Liittovaltiotahan tässä ollaankin jo malttamattomina odotettu. Mutta nyt ajatushautomoiden herrat pistää  median avaamaan suunsa välttämättömättömästä yhteisestä hirttosilmukasta alias liittovaltio ja poliitikot allekirjoittelemaan sopimuksia..     

2. Syyrian kriisi leviää ja Iranin ydinohjelma huolestuttaa
=Pistetään leviämään ja huolestuttamaan, että saadaan syy iskeä a la Israel&USA

3. Pohjois-Korean mahtipontinen ja vaarallinen diktatuuri
= Vain muualla maailmassa on diktatuureja, korrupiota, propagandaa ym. muttei vahingossakaan länsimaissa tai varsinkaan unelmien Yhdysvalloissa.

4. Ilmastonmuutoksesta yhä näkyvämpi
= Olisiko jo aika aloittaa ilmastonmuokkauksen mainostaminen vaihtoehtona pelotteluidemme tsunameille, kuivuudelle ja jäätiköiden sulamiselle?

5. Talousnäkymät-laman pelätään syvenevän
= Agendan mukaan etenee: pankit hyötyy, kurjistetaan kansat ja liittovaltiota kehiin. Mukavaa kusettaa ja orjuuttaa kansoja.

6. Lisää kybersotia- verkkorikollisuus on kasvussa
= Luovuttakaa jo se viimeinen vapautenne, vapaa netti, pliis. Yleisen turvallisuuden ja terrorismin nimissä ollaan saatu tehtyä jo paljon muutakin, joten mites olis se sensuurin ja viranomaisvalvonnan tehostaminen ja juurruttaminen välttämättömyydeksi?

CNN mahduttaa listansa viimeisiin kohtiin myös urheilun ja viihdemaailman kovimmat ilmiöt.
=Jotta kansalla olisi edes jotain kun leivästä on jäljellä enää muruset. Sirkushuveja emme teiltä kuitenkaan vie ( niitä seuratessa tosin järkenne) vaan enemminkin suosittelemme lämpimästi tilaamaan Seiskan ja katsomaan niitä tositv-sarjoja!


http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013010216509302_ul.shtml