Jotta emme unohtaisi toivoa ja iloa kaiken myllerryksen keskellä, jaan kanssanne kaunokirjallista tekstiäni, josta toivottavasti saatte voimaa ja rohkeutta! Aihepiiri on Uusi aika, joka onkin hyvin pitkälti käsillämme!
Alustin joskus itselleni asian näin:
En saanut eilen unta, makasin sängyllä ja haaveilin
haaveestani josko joskus elämässäni saisin kirjoitettua kirjan. Keksin
idean, josta innostuin niin että aloin luomaan päässäni tekstiä. Oli
laitettava valot ja kirjoitettava. Idea olisi, että vanha maailma
yhtäkkiä kuivuisi kokoon ihmisen henkisen muutoksen takia, vanhat
fyysiset (yhteiskunta)rakenteet olisivat vielä jäljellä ja ihminen
alkaisi toimia niissä uudestisyntyneenä. Hänellä olisi oikeustaju,
moraali ym. kaikki kohdallaan eikä pystyisi enää tekemään pahaa. Miten
ihminen näkee uudestisyntymisen jälkeen itsensä, menneisyytensä? Ja
miten hän lähtee luomaan uutta maailmaa? Samalla tulisi käytyä
valistavasti läpi vanhaa systeemiä ja kurkotettua ihmispotentiaaliin kun
lukijoina on kuitenkin me, jotka välivaiheessa vielä kiikumme. Tältä
pohjalta olen innoissani ideasta!
(Alku)
Alkuräjähdys.
Tajunnanräjähdys. Kolme pitkää sekasortoista, unenomaista ja kiihkeää
päivää ihminen matkasi psykedeelisellä tripillä. Yhteiskunta pysähtyi,
ihmismieli avautui, avartui ja alkoi liikkua, kävi hetkessä läpi sen,
mitä ei ikinä ennen.
Ihminen hakeutui luontoon, ei mennyt
työpaikalleen, ei zumbaan tai yhtiökokoukseen. Hän oli, kerrankin vain
oli ja aisti. Kävi läpi menneen ja tulevan, pysähtyi hetkeen ja jäi
siihen. Ei ollutkaan yksin, vaan yhtä kaikkien ja kaiken kanssa. Ja
mikään ei ollut enää niin kuin ennen eikä palannut siihen koskaan. Alkoi
uusi aika.
______________________________________________________________________________________________
Olen.
Se ei ollut ajatus, vaan vahva olemassaolon tunne, joka kumpusi syvältä
sisimmästä ja aidosta itsestäni. Olen läsnä itsessäni, syntynyt
uudelleen maaten kohdussa rakkauden ympäröimänä. Valo häikäisee
suljettuja silmiäni, tuntuu iholla, ruohonkorret hyväilevät selkääni.
Onni purskahtaa kyyneleinä. Kun alan nähdä, maailma singahtaa syliini
rakkaudella. Ilman pelkoa, ilman huolta- kaikkea entistä- se syleilee
minua ja otan sen vastaan. Hämmentyneenä vastasyntyneenä katson taivaan
ääretöntä sineä, kuulen heinäsirkan henkeäsalpaavan sirinän, näen
ohdakkeen uskomattoman kauneuden. Mutta ennen kaikkea omani. Olen ihana,
täydellinen ja kaunis tässä maailmassa ja maailmankaikkeudessa, joka
olen itsekin.
Haparoivin jaloin nousen niityllä seisomaan,
ojennan käteni kohti taivasta ja päästän huudon syvältä itsestäni. "U
aa u aa aa" , kuulen myös toisesta suunnasta. Niityn toisella reunalla
seisoo mies, uudestisyntynyt. On huudahtanut olemassaolonsa ilmoille ja
venyttelee nyt jäseniään. Katseemme kohtaavat jääden ajattomuuteen.
Syöksyvät toistensa läpi, ovat samaa..samaa, yhtä.. Ruumiimme reagoivat
ja juoksevat toistensa luo, syleilevät, rutistavat, tunnustelevat.
Tuntevat kaiken oleellisen ilman sanoja. Itkemme, nauramme, tunnemme,
kiljahtelemme ja alamme elää. Näemme toisemme ja toisessa itsemme, minä
nuori naisenalku ja hän, keski-ikäinen mies. Näen, kuinka muitakin
ihmisiä nousee kiljahdellen kohdustaan ja jää äiti-maan pinnalle
tunnustelemaan oloaan ja löytämään toisensa. Tiukassa halauksessa,
kasvoja sivellen, silmiin katsoen kuin lapsi, sillä lasten kaltaisia he
ovat nyt.
_________________________________________________________________________________________________
UUTTA! 11.9 kirjoitettu jatko
Istahdamme
miehen kanssa maahan. Katselemme toisiamme, välillä uppoudumme syvälle
itseemme. Jaoimme juuri saman kokemuksen, hiljaisuus välillämme on
luonnollista ja turvallista, mutta haluan silti kokeilla sanoja. "On
hyvä olla" , äännähdän. Mies sivelee partaansa, katsoo kun niityltä
heränneet ja toisistaan huumaantuneet hiljalleen alkavat vaeltaa
jonnekin. Rauhalliset selät ja levolliset kehot, ihanat ihmislapset. "
Jotain suurta on tapahtunut" , jatkan ja mies hymyilee silmillään.
Tiedän jostain syystä, mitä hän ajattelee ja tuntee.
Nousemme
vasta auringon miltein mentyä nukkumaan. Ihastelen ympäristön värejä,
tuoksuja, muotoja- pienimpiä yksityiskohtia myöten kuin olisin juuri
saanut kyvyn aistia. Nokkosen muodokkaat lehdet, puun puhdas
geometrisuus, linnun sulavat muodot. Nämä kaikki suorastaan läikähtävät
sydämessä. "Miksen ole ennen huomannut näitä itsestäänselviä mutta niin
upeita asioita?" , ihmettelen.
Kuin transsissa kuljemme
päämäärättömästi teitä. Vasta kaupungin läsnäolo havahduttaa- sen
betoninen, suorastaan korskea anteeksipyytelemätön habitus, jonka me
ihmiset jostain syystä halusimme rakentaa, mutta joka tuntuu nyt kuin
romahtaneelta valtakunnalta ilman arvoa tai asemaa. Kaupunki suorastaan
tuntuu heijastavan kuvaa menneestä; entisestä harmaasta, elottomasta,
mutta hektisestä itsestäni. En tunne olevani enää osa tätä värivalojen
loistetta, näitä tiettyyn muotoon ja ahtauteen pakotettuja rakennuksia,
tätä suunnitelmallista, mutta epäluovaa rakennetta.
Muutkaan
eivät näytä haluavan entistä. Kaduilla autojen sijaan parveilevat
äänekkäät ihmiset ovat tyhjentäneet automaatit, mutta ostoaikeiden
sijaan he heittelevät tuuleen seteleitä. Riemukkaina kuin lapset he myös
repivät niitä toinen toistaan pienemmiksi palasiksi. Rahan tavoittelu
on vaihtunut riemuun päästä siitä eroon, ajattelen. Onkin jo aika
lopettaa numeroilla pelleily; rahaa ei ole kuin mielikuvissamme, annan
itseni ymmärtää tiedostaen silti, kuinka iso osa elämääni se vielä hetki
sitten oli.
Surullista, että jouduimme maksamaan
elämisestä, taistelemaan toinen toistamme vastaan pennosista, tekemään
paljon uhrauksia ja kompromisseja rahan alttarilla usein oikeiden ja
merkittävien asioiden kärsiessä. Yksikään eläin ei sitä vastoin ole
joutunut oikeuttamaan olemassaoloaan varallisuudella, mietin
katsellessani seteliä nokkivaa naakkaa. Rahaa luotiin tyhjästä, velkaa
oli enemmän kuin rahaa, koko systeemi perustui valheelle. Vain eliitillä
sitä oli mielin määrin, muut koittivat saada ruokituksi itsensä ja mitä
muutoin pystyivät kuluttamaan, valuttivat senkin tuoton loppupeleissä
kaikkein rikkaimmille.
Naakka lehahtaa lentoon,
vapauteensa, ja minä noukin setelin, juhlallisin elkein halkaisen sen
kahtia, pudotan takaisin maahan ja syljen olkani yli. Taaksemme
katsomatta, ilo läsnä jatkamme matkaa seteleitä kiilto silmissä repineen
miehen huutaessa taustalla: -Olen niin rikas!
___________________________________________________________________________________________________
Jossain
vaiheessa aika alkua tulee tällainen kappale (ei edellisen perään toki)
kun päähenkilö on palannut kotiinsa ihmettelemään. Jostain syystä tämä
kappale oli kirjoitettava etukäteen sopimatta vielä mihinkään.
Televisiosta
tai radiosta ei ollut tullut mitään lähetystä muutamaan päivään kunnes
yhtäkkiä koneet heräsivät henkiin. Olin pitänyt molempia odottavasti
koko ajan päällä. Ruutuun ilmestyivät tutut kasvot ja puhe alkoi kuulua
stereona sekä "kuulo- että kuvakojeesta". Alun minimaalisesta
lukijakunnasta nopeasti jo melko mittavaan suosioon nousseen
internetissä toimivan vaihtoehtomedian päätoimittajan lausahdus: "Hei
kansalaiset!", jäi soimaan päässäni rataa. Mies oli silminnähden
epävarma, mitä seuraavaksi sanoisi ja hiljaisuutta kestikin tovin ennen
kuin hän jatkoi. Olin itsekin joka solullani herkistyneessä tilassa
odottaen mitä tuleman piti niin kuin varmasti kaikki muutkin, jotka
sattuivat kuulemaan ja näkemään tämän. Puhuja ei tosiaankaan ollut
presidentti, hänen edustajansa tai muu poliittisesti merkittävä henkilö,
mutta huomasin etten ihmetellyt asiaa, totesin vain. En ollut
kuitenkaan tiennyt kyseisestä vaihtoehtomediasta muuta kuin mitä olin
siitä aikoinaan sieltä täältä kuullut.
- En tiedä kenen
tässä pitäisi olla nyt puhumassa, päätoimittaja lateli sanoja hyvin
hitaasti. - Mutta esimerkiksi valtaapitävät ovat järjestäen
kieltäytyneet pitämästä minkäänlaista puhetta henkiseen shokkitilaan
vedoten. Siispä kun olen saanut luvan heiltä tulla esiintymään teille
kansalaisille, ajattelin sen olevan velvollisuuteni. Kaikki varmasti
miettivät, mitä on tapahtunut ja miten tästä jatkaa, mutta olen myös
huomannut, että kaduilla vallitsee suunnaton ilo ja vapaudentunne.
Vaikka liikenne on pysähtynyt ja kaikki on näennäisesti pysähdyksissä,
sitä se ei todellakaan ole. Uskaltaudun sanomaan, että ihmiskunta on nyt
viimein valmis jättämään tämän vanhan yhteiskuntamallin ja rakentamaan
uuden ja toimivan, kestävän maailman. Tunnen sen joka solullani ja
aistin, että tekin koette saman ajatuksen ja tunteen.
Mies herkistyi silminnähden ja jatkoi liikuttuneena:
-
Tätä maailmaa olen kaivannut, tämän maailman olen sydämestäni toivonut
saapuvan. Heikkoina hetkinäni luulin, että se olisi utopiaa, mutta
vankka perususkoni parempaan huomiseen ja muutokseen siivitti minut
tähän hetkeen. Hetkeen, jota varten olen elänyt. Iloitkaamme nyt, uusi
aika on meidän. Ja juhlinnan jälkeen meillä on valtavasti töitä
siivotaksemme kautta maailmanhistorian aiheuttamamme ongelmat ja sotkut.
Mutta ei hätää, pystymme siihen. Kykenemme mihin vain.
Ruutu
palasi mustaan ajattomuuteensa ja päässäni raksutti niin paljon
kysymyksiä ja oivalluksia, että lopulta nukahdin niille sijoilleni.